Senaattorissa soittavat...

Niina Mustajärvi - Laulu
Ville Korpi - koskettimet ja laulu
Mikko Mäki-Jyllilä - rummut ja laulu
Markus Ania - Kitara ja taustalaulu
Mikko palomäki - Basso ja taustalaulu
Mika Syväniemi - äänentoisto


Senaattorin tarina

Senaattori näki päivänvalon lokakuussa 1993. Bändi aloitti 6-miehisenä, mutta muuttui aika pian 5-miehiseksi. Keikkaa tehtiin aluksi noin 50 vuodessa - päivätyön päälle. 2000-luvun paikkeilla bändi muuttui nelihenkiseksi ja pian alkoivat säestyskeikat eri artistien kanssa. Senaattori-orkesterin jäsenet ovat säestäneet monia hienoja laulajia esim. Kaija Lustilaa, Petri Ritaria ja Anneli Mattilaa. Säestyskeikkojen myötä myös keikkamatkat pitenivät ja keikkoja oli edelleen paljon. Tässä vaiheessa osa bändistä valitsi päivätyön ja osa jatkoi keikkailua vielä päivätyön ohessa. Vuonna 2005 Senaattorien rytmiryhmä päätti jättää keikkailun ja keskittyä päivätyöhön. Tuota pelkkää päivätyötä ei sitten kovin kauan tehty, sillä jo vuonna 2006 vanhasta Senaattorien kyltistä pyyhittiin pölyt ja homma jatkui taas.

Vuosi 2013 oli bändille pientä etsikkoaikaa. Tuntui että nuo humpat ja valssit oli niin monta kertaa soitettu läpi, että jotakin muutosta ja haastetta kaivattiin. Lisäksi meistä tuntui, että paikat joissa soitetaan vain tanssimusiikkia, olivat kovasti vähenemässä. Aloimme etsiä solistia, joka pystyisi laulamaan menomusaa niin suomeksi kun lontooksikin. Heinäkuussa 2013 meitä onnisti, kun olimme soittamassa Karviassa 60-vuotissynttäreillä. Tapasimme siellä Niina Mustajärven ja pyysimme häntä mukaan bändiin. Pienen miettimisen jälkeen Niina lupautui bändiin solistiksi. Nyt solistisia laulajia on kolme. Bändi aloitti uuden ohjelmiston treenaamisen ja erityisesti menopuolta hiottiin uuteen kuntoon. Menosettiä on tarkoitus päivittää koko ajan ja ottaa aina uusia päivän hittejä mukaan, kun niitä ilmaantuu. Menomusa vaati myös tekniikkaan panostamista. Kalustoa uusiittiin ja bändiin saatiin mukaan pitkän linjan äänentoistaja Mika Syväniemi ja hänelle vähintään yhtä pitkän linjan tuuraaja Veli Hakala. Vaikka meitä on parhaimmillaan 6 henkilöä, niin keikkapalkkio pyritään pitämään maltillisena. Keikkailemme pääasiassa yksityisten ja yritysten yksityistilaisuuksissa Länsi-Suomen alueella. Jos haluat, että juhlissasi/juhlissanne on bändi, joka pystyy soittamaan sek perinteistä tanssimusiikkia että menomusaa pilke silmäkulmassaan, olemme varteenotettava vaihtoehto juhliisi:-)